Pannukakut lautasella
American pancakes ja taivaallinen kardemumma-mustikkahillo

Julkaistu

Arkiaamuisin aamupalamme koostuvat yleensä pikavauhtia pyöräytetyistä marja-hedelmäsmoothiesta ja pienempien kaurapuuroista. Mutta viikonloppuisin, kun nahkavekkarit herättävät joka tapauksessa ennen kukonlaulua tai välittömästi sen jälkeen, on aikaa leikkiä hi-taas-ti käynnistyvää; odotella nälkää, kaivella kaappeja, etsiä inspiraatiota johonkin tavanomaista poikkeavaan aamupalaan. Kuten tänään.

Uhrasin viime kauden viimeiset pakastemustikat taivaalliseen mustikkahilloon, jonka resepti on alunperin HS:n ruokatorstailta viime syksyltä. Mutta resepti on niin taivaallisen hyvä, että ansaitsee tulla kopioiduksi. Ohessa se hieman määriä varioituna.

Kardemummainen mustikkahillo

1 rkl kardemumman siemeniä
1 dl kylmää vettä
200 g mustikoita
1 dl hillosokeria
0,5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria tai puolikas vaniljatanko

Mittaa kardemummansiemenet pieneen kattilaan ja lisää vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna mausteliemen kiehua kokoon, kunnes nestettä on jäljellä vajaa desilitra.

Pane mustikat toiseen kattilaan. Kaada liemi siivilän läpi kattilaan ja kuumenna marjat höyryäviksi.Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 10–15 minuuttia.

Mausta hillo lopuksi kanelilla ja vaniljatangon sisuksella tai vaniljasokerilla.Anna hillon jäähtyä. Säilytä kylmässä.

Mustikat sulamassaHilloutunut mustikka

Hillo on taivaallista turkkilaisen jogurtin tai lettujen/pannukakun kanssa. Vappuna testasimme sitä amerikkalaisen limellä maustetun kirpsakan juustokakun kaverina, eikä se pahaa ollut silloinkaan. Tänä aamuna hillo sai seurakseen amerikkalaiset pannukakut ja kermavaahtoa. Päässäni soi syödessä repeatilla "voiko ihanammin päivä enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää ---". Saattoi olla aika hyvää, siis.

Amerikkalaiset pannukakut

2 pientä munaa
1 rkl ruokosokeria
3 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1,5 dl maitoa
1 dl turkkilaista jogurttia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta, maitoa ja jogurttia niin että saat paksun taikinan.

Paista pannulla voissa ruokalusikallisen kokoisia lettuja, tämän taikinan ohjeella ne leviävät juuri sopivasti ja niistä tulee noin 1-2 cm paksuisia kuohkeita lettuja.

Pancakes

"Sunday morning, praise the dawning
It's just a restless feeling by my side
Early dawning, sunday morning
It's just the wasted years so close behind"

Tekijä
Kategoriat

← vanhemmat uudemmat →