Gluteiiniton karppi paleo vege pizzapohja quorn bolognese täytteellä
Paleo-pizza kukkakaalicouscousista

Julkaistu

Kun hämärän klikkailuketjun päätteeksi olin päätynyt espanjankieliseen ruokablogiin, jossa suitsutettiin paleo-pizzapohjaa, joka on tehty kukkakaalista, heräsi mielenkiintoni ja oli alettava kääntää reseptiä noppakokkailua varten. Espanjaa osaamattomana Google translator tarjosi suuntaviivat ainesten arvaamiseen, ja lopputuloksesta päätellen arvaukset osuivat ainakin tarpeeksi lähelle. Tämä pizzaapohja on kuohkea, eikä maistu lainkaan kukkakaalille. Itse asiassa koemaistajilla ei ollut mitään käsitystä, että pääraaka-aineena oli juurikin kukkakaali. Tällä kertaa täytin pitsan quorn-bolognese kastikkeella (lue resepti) ja lisäsin joukkoon hieman sinihomejuustoa. Suosittelen kokeilemaan, sillä tämä vie kielen mennessään.

Pizzapohjana käytön lisäksi tästä taikinasta voi tehdä vaikkapa suolaisia keksejä. 

Paleopizzapohja kahdelle

  • 1 kuppi (2,5 dl) kukkakaalicouscousia (valmistusohje alla)
  • 1 kuppi (2,5 dl) mantelijauhoja
  • 7 rkl tapiokajauhetta (saa esim. Punnitse&Säästä-kaupasta)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3/4 tl suolaa
  • 1 valkosipulinkynsi tai 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl Gheetä (kirkastettu voi), tämän voi korvata normaalilla voilla tai vaikka öljyllä.
  • 3/4 tl omenaviinietikkaa

 Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kukkakaalicouscous ja pizzataikina

Erottele kukkakaalin kukinnot (1/2 pientä kukkakaalia) ja hienonna monitoimikoneessa tai silppurissa, kunnes jyväkoko on couscousin luokkaa.

Nypityt kukkakaalitKukkakaali couscous

Laita paistinpannulle tai kattilaan ruokalusikallinen gheetä/voita/öljyä ja kukkakaalihippuset. Paistele miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kukkakaali on pehmennyt. Tein tämän pienessä, ohuessa kattilassa, joten pyörittelin massaa koko ajan kapustalla.

Kaada kukkakaalit kulhoon ja lisää muut ainekset omenaviinietikkaa lukuun ottamatta.

Sekoita hyvin, ja juuri ennen taikinan levittämistä pellille lisää omenaviinietikka ja sekoita taikinaa vielä hieman.

Paleo karppi gluteiiniton pizzapohja

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille noin 1/2 cm paksuksi levyksi. Esipaista pohjaa 20-25 minuuttia uunissa, kunnes reunat alkavat kovettua.

Ota pohja uunista ja lisää tomaattikastike ja täytteet. Tässä vaiheessa pohjan voisi vaikka leikata kekseiksi, heittää maustetta pintaan ja paistaa loppuun.

Karppi pizzapohja täyte 1Karppi pizzapohja täyte 2

 

Tämän jälkeen täytä pitsa mielitäytteilläsi ja laita se takaisin uuniin ja paista kypsäksi.


Bon appetit!

 Alukuperäinen resepti 

Tekijä
Kategoriat ,

← vanhemmat uudemmat →