voisalviapasta
Voita, salviaa ja pastaa - pettämätön trio

Julkaistu

Nyttemmin kuopiolaistunut Helsingin täti kävi Italiassa ja tuoden meille saakka mitä herkullisempia makumuistoja. Kun lauseessa vilahti yhtäaikaa voi, salvia ja pasta, totesin, että nyt mennään sellaisten asioiden äärelle, ettei tästä testaamatta selviä.

Epäilemättä jossakin nimeltämainitsemattomassa asiakasomistajalehdessä (toisessa niistä, arvelen) on tänä kesänä ollut jokin salviaresepti, sillä sen enempää pienessä, keskisuuressa kuin hypermarketissakaan ei ollut jälkeäkään salviasta. Asiaa ihmeteltiin tovi HeVi-hyllyjen päällikköjenkin kanssa, kunnes saimme ihan toimitustakuun kuopiolaiseen tyyliin: "tulkaa joskus loppuviikosta, sitten varmasti on!". Ja niinhän sitä sitten olikin.

Ostoskoriin livahti salvian lisäksi voita, valkosipulia, pastaa ja parmesania - ainekset herkkuun ovat perin yksinkertaiset, mutta sitäkin pettämättömämmät.

Nautimme tämän pastan eräänä kesäiltana huvimajassa poikien mentyä nukkumaan. Ruoan jälkeen totesimme, että se olikin sitten kesän ensimmäinen kunnollinen huvari-illallinen. Johtopäätös: onpas ollut lämmin kesä!

Voi-salviapasta (2 ruokailijalle)

TARVITSET:

- 300 g pastaa
- 50-70 g ehtaa voita
- runsas kourallinen salviaa hieman hienonnettuna
- 1-2 valkosipulin kynttä
- hyvää parmesan-juustoa kourallinen
- loraus valkoviiniä
- mustapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan. Käytimme täysjyvä-luomu spaghettia. Tuorepasta on varmasti lyömätöntä niin ikään!

Sulata 50-70 g ehtaa voita kattilassa. Huom. SULATA, älä anna voin ruskistua! Heitä joukkoon valkosipuli murskattuna sekä salvianlehdet. Pidä lämpö melko pienellä ja sekoita satsia koko ajan, etteivät valkosipulit pala ja voi ruskistu. Voi muuttuu vihertäväksi ja salviat tummuvat mukavasti ja antavat makunsa voille.

Mausta seos lorauksella valkoviiniä (vajaa puoli desiä) ja mustapippurilla. Kippaa voiliemi kypsän pastan joukkoon ja sekoita sekaan osa parmesanjuustosta. Koristele valmis annos vielä parmesanilla. Syö heti ja huuhtele suusi hyvällä, kuivalla valkoviinillä.

 

Tekijä
Kategoriat ,

← vanhemmat uudemmat →